don't cry because it's over, smile because it happened

Heipparallaa! Ihan ensiksi haluan pyytää anteeksi, että mulla on kestänyt melkein kaksi kuukautta tämän postauksen tekemisessä ja osa lukijoista on varmaan ajatellut, että oon unohtanut blogin kokonaan. Ei, kyllä blogin päivittäminen on käynyt melkein päivittäin mielessä mutta tänään oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun mulla on tarpeeksi aikaa. Joten pitemmittä puheitta palataan sinne heinäkuun alkuun ja mun viimeisiin päiviin Saksalandiassa. Viimeinen viikko oli aikamoista hälinää, yöunet jäi vähälle kun yritin saada kaikkea tehtyä. Pakkaaminen, siivoaminen, läksiäislahjat jne. Oli ihan kamalaa ajatella aina, että jos se oli viimeinen kerta kun tein sitä tai viimeinen kerta kun näki jotakin. Tekemistä mulla kuitenkin siis riitti, joten en ehtinyt noita asioita liikaa ajattelemaan! Perjantaina 8.7. oli mun läksiäiset, jotka onnistui aikalailla niin kuin olin suunnitellutkin. Paikalle tuli kaikki tärkeimmät kaverit ja oli tosi hauskaa, yhtään kyyneltäkään ei tarvinnut vuodattaa kun mulle oli kuitenki jo lentoliput syyslomalle varattu eli jälleennäkemiseen ei olisi kuin pari kuukautta.


Viimeiset vieraat läksäreistä lähti joskus viiden kieppeillä ja sitten ajattelin mennä tunniksi nukkumaan ja tehdä sen jälkeen vielä pari kirjettä loppuun - well, olis pitäny jo sillon tajuta että se oli huono idea koska nukuin vielä tunnin liian pitkään ja mulla oli about 15 minuuttia aikaa pakata laukut loppuun ja sanoa hostperheelle heippa. Oli aika pikalähtö, mutta onneksi pääsen tosiaan pian takaisin ettei ne mitkään jäähyväiset olleet! Pidemmät yöunet olis ollu aika jees, koska edessä oli vielä erittäin pitkä päivä. Hostiskä heitti mut ja neljä kaveria juna-asemalle ja otettiin suunta kohti Berliiniä.

Ne ihanat oli ottanu kunnon aamupalabuffetin mukaan, muffinsseja ja shamppanjaa ja kaikkea! Me oltiin ostettu semmonen ryhmälippu, jolla 40 eurolla viisi henkilöä voi matkustaa rajattomasti lähiliikenteellä päivän ajan. Pelkällä lähijunallahan ei kyllä Berliiniin asti pääse eli jouduttiin neljästi vaihtamaan juna ja matka kesti n. 7 tuntia! Mutta oli tosi hauskaa ja paras mahdollinen saattue mukana lentokentälle. Juotiin shamppanjaa ja kaverit laitto mut yhessä junassa laulamaan Saksan kansallislaulun keskellä sitä junaa! :-D Vähän mua nolotti, mutta siinä vaiheessa oli jo hyvä ajatella ettei ne mua varmasti koskaan enää näe enkä mä niitä.

Lentokentälle päästiin n. puoli kolmelta ja mun lennon oli tarkotus lähteä klo. 15:50. Lähtöselvityksessä tulikin eteen pieni ylläri, sillä vaikka olin netissä buukannu itelleni toisenki matkalaukun, niin niiden kahden laukun yhteispaino olis saanu olla 20kg kun taas mulla ne molemmat painoi sen 20kg eli yhteensä 40kg. Se lähtöselvitystyyppi siinä sitten sano, että joko jätän toisen laukun kentälle tai maksan 600e. JOO luitte oikein, kuussataa euroa! Mä siinä sitten ihan paniikissa, että enhän mä herranen aika voi semmosia rahoja maksaa ja olin ymmärtäny sen toisen laukun tsydeemin ihan väärin ja oon sentään vaihtari (hyvä tekosyy tilanteessa kuin tilanteessa!) ja kattelin jo kelloaki vähän, että myöhästyn lennolta. Siinä sitten mun onneksi ilmotettiin, että Riikaan lähtevä lento on tunnin myöhässä eli ehdin sitä laukkusotkua selvitellä. Juoksin ympäri lentokenttää ja yritin selvittää tilannetta ja loppujen lopuksi sain ne molemmat laukut onneksi koneeseen! Sitten tuli ne vaikeimmat heipat lähimmille kavereille, kaikki vaan itkettiin ku vesiputoukset :-D Mulla käsimatkatavarat paino vissiin 16kg eli kaks kertaa sallitun määrän, mutta se mies katto mua niin säälivästi ettei sanonu siitä onneksi mitään!

Tossa näkyy Rotaritakkia joka piti olla päällä, onhan sinne niitä pinssejä kertyny :-)

Istuskelin sitten siinä lähtöportilla yksinäni ja aloin miettimään, että kun mun kone on kerran tunnin myöhässä ja Riikassa mulla olis tarkotus olla tunti vaihtoaikaa ja laskin 1 + 1 = jatkolennolle ehtiminen mission impossible. Riikaan sitten laskeuduttiin ja koneessa kuulutettiin, että jatkolennot Turkuun ja Ouluun odottaa matkustajia, mutta mun Tampere/Rovaniemi-lennosta ei sanottu mitään. Juoksin sinne lähtöportille niin lujaa ku jaloistani pääsin, mutta ketään ei näkyny ja ilmotustaululla luki isoilla kirjaimilla GATE IS CLOSED. Siinä vaiheessa tuli vähän semmonen "ööö mitä mä teen"-olo, mutta ONNEKSI törmäsin yhteen pariskuntaan, joka oli myös Rovaniemi-koneesta myöhästynyt. Odotettiin pari tuntia, että saatiin uudet lentoliput seuraavalle päivälle ja meijät ohjattiin sitten hotelliin yöksi. Soitin sitten äitille ja kavereille, että älkääpä vielä tulko sinne lentokentälle! Mua ei kyllä oikeastaan kauheasti edes harmittanut se jatkolennon missaaminen, pieni jännitys ja seikkailu on aina hyväksi ja oli kivaa tutustua uusiin ihmisiin (ja todeta, että suomalaiset ei todellakaan oo mitään epäsosiaalisia!) ja päästä nukkumaan neljän tähden hotelliin kun muutenki väsytti niin hirveästi!

Seuraavana aamuna sitten vähän jälkeen neljän herättiin ja lähdettiin lentokentälle. AirBaltic ei sinä päivänä lentänyt muualle kuin Helsinkiin, mutta saatiin sitten lennellä Finnairilla Rovaniemelle eli ei valittamista! Tuossa ei myöskään ehtiny tulla mitään kauheaa suomishokkia (:D:D) kun siinä se 30h meni kotimatkalla niin toivoi vaan, että kotiin pääsisi. Se tunne kun astui Helsinki-Vantaan lentokentälle oli aivan uskomaton. Suomi kuulosti hirveän töksähtelevältä ja hinnat on IHAN PILVISSÄ. Juoksin melkein ekana ostamaan ruisleipää ja seki makso kai 5 euroa (lentokentällä tietenki normaalia kalliimpaa mut kuitenki) mutta olihan se hyvää voi nami. Kioskilta lähti mukaan myös Cosmo ja Fazeria ja siinä kun 4h aikaa oli odotella niin ei kyllä tullu kuitenkaan mitään paluuahdistusta. Kävi vielä semmonen kiva ylläri, että yks mun kaveri oli just tullu Malagasta ja se oli sitten mun kans samalla lennolla! :-)


Kun lentokone laskeutui Rovaniemen kentälle niin oli kyllä miljoonasti perhosia mahanpohjassa! Kone oli vähän etuajassa eli perhe ja kaverit ei ollu vielä edes paikalla :-D Kyllä ne sitten aika nopeaa kuitenki tuli ja muut matkustajat kyllä katto ku semmonen kiljuminen. Kaikki oli aika samannäkösiä, molemmat veljet tosin venähtäny varmaan metrin pidemmäksi. Kotiin mentiin sitten ja ehdin nopeaa käydä suihkussa niin oliki jo talo täynnä sukulaisia ja muita tuttuja!

Että semmonen kotiinpaluumatka. Mitä kaikkea on sitten sen jälkeen tapahtunut? No, kuten ootte ehkä voinu päätellä niin kiirettä on pitänyt. Ensimmäiset päivät meni kavereita nähdessä ja oli maailman parasta uida järvessä ja käydä saunassa ja syödä SUOMALAISTA RUOKAA. Olin ainaki sen ekan kuukauden semmosessa suomihurmiossa, että kaikille vaan mainostin miten ihanaa olikaan olla kotona! :-)


Lähdettiin perheen kanssa aika pian sitten Etelä-Suomeen sukulaisia moikkaamaan. Käytiin lintsillä, juhlittiin mun kummitytön 3-vuotissynttäreitä ja nautittiin helteistä.


Lisäksi käytiin päivä Tukholmassa, jota olin oottanu tosi kovasti! Tukholma on jo pitkään ollu yks mun lempparikaupungeista eikä pettänyt tälläkään kertaa, vaikka koko päivä menikin vanhassa kaupungissa enkä ehtinyt oikeastaan ollenkaan shoppailemaan. :-D



Reissusta kun palattiin, ehdin olla päivän kotona ja sitten lähdin 9 päiväksi elämysriparille isoseksi. Etukäteen vähän mietin, että mitenköhän mä jaksan tän kaiken rumban ja lähteä vielä töihinki (isosena olo on oikeasti rankkaa työntekoa! koko ajan ihan hirveesti suunniteltavaa ja ryhmätunteja ja harjotuksia, unetki jäi vähälle :-D), mutta toi oli ehkä mun koko kesän paras viikko. Meillä oli ihan huippu porukka enkä ois keksiny parempaa tapaa tota heinäkuun viimestä viikkoa viettää, kun ihanien tyyppien kanssa järven rannalla. Aivan mahtava ripari!

Viimeinen lomaviikko oli myöskin aikamoista hälinää, kavereita piti ehtiä näkemään, ostella koulukirjoja jne. Koulun kanssa mulla on ollut ihan hirveästi tekemistä! En edes muistanu miten paljon aikaa koulu vie. Oon kuitenki tosi hyvin sopeutunut ja kiva kun saa kunnolla opiskella (kyllä siellä Saksassa se ainainen laiskottelu alko jo tympiä). Oon myös autokoulun alottanu ja pian pitäis olla kortti taskussa. Oltiin kavereiden kanssa myös Helsingissä yks viikonloppu "On the Beach"issa ja nyt tämä viikonloppu on oikeastaan ensimmäinen semmonen, ku mulla oli aikaa esim. siivota huone oikeen kunnolla ja kirjottaa tänne blogiin.

"Onko sulla ikävä Saksaan?", multa kysytään tosi usein. En voi valehdella ja sanoa, että ei ollenkaan, mutta ei kuitenkaan niin pahasti kuin luulin. Lähinnä mulla on niitä mun parhaimpia kavereita ikävä, mutta tieto siitä että ens kuussa jo nähdään, helpottaa kovasti! Lisäksi tekemistä riittää kyllä, etten oikeastaan ole ehtinyt edes pahemmin ajattelemaan asiaa. Mulla oli aivan ihana vuosi, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Sain tosi paljon lisää itseluottamusta ja oon oppinu itestäni ihan hirveästi! Sitten taas toisaalta en koe kuitenkaan muuttuneeni paljoa. Kaveriporukka on aikalailla pysynyt samana ja juttu kulkee, kuin en olisi poissa ollutkaan. Oon kyllä onnekas, että mulla on näin onnekas tämä tilanne! Koin aivan mahtavan vuoden, jota en vaihtais mistään hinnasta pois, mutta toisaalta oon niin onnellinen siitä, että oon taas kotona ja täällä on kaikki niinkuin ennenkin. Mitä tästä eteenpäin? No, tällä hetkellä oon aika tavallinen lukion kakkosluokkalainen (suurin osa kavereista on abeja, mutta ei sekään ole vielä pahemmin haitannut) ja yritän kuumeisesti löytää itselleni wanhojentanssiparin. Lukion jälkeen aion pitää välivuoden ja sitten haluaisin sitä markkinointia opiskelemaan, ei mun suunnitelmat vuoden aikana mitenkään radikaalisti muuttuneet. Kyllä Saksasta ehti tulla mulle toinen koti ja ootan syyslomaa ihan hulluna, mutta en mä haluais sinne muuttaa pysyvästi. Kyllä mun koti on täällä! Pahoittelut, että sitä saksankielistä videopostausta ei nyt tullut, voin yrittää sen ehkä vielä tänne jonain päivänä tehdä mutten mene vannomaan että koska. Bloggailusta ehti tulla mulle harrastus, josta nautin ihan älyttömästi ja bloggaaminen jatkuu varmasti vielä joskus myöhemmin, nyt mulla ei kuitenkaan ole tarpeeksi aikaa sille kuten ehkä huomaatte.

Kiitos tosi paljon jokaikiselle lukijalle, että olette seuranneet mun seikkailua ja jaksaneet kommentoida. Itsellenihän mä tätä blogia kirjoitan, mutta ilman lukijoita en varmasti niin aktiivisesti! Pieni haikeus tässä nyt kyllä nousee pintaan, kun on tän postauksen myötä tullut itsekin palattua noihin saksatunnelmiin. Kyllä se on auttamattomasti ohi nyt, mutta hyvä niin. Vaikka mä voisin kääntää aikaa taaksepäin, niin kyllä mä haluan olla tässä hetkessä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja nyt on aika kääntää sivua.

Don't cry because it's over, smile because it happened.

i'm alive

En ehi tähän nyt enempää kirjottelemaan, tulin vaan ilmottamaan että elossa ollaan ja Suomeen palattu viime sunnuntaina (kotimatkasta tuli vähän tarkotettua pitempi..). Oon just sukulaisten luona Etelä-Suomessa ja tässä on nyt Tukholman-risteilyä ja kesätöitä, niin ilmottelen vaan että blogi ei ole kuollut vielä ;-) Heti kun kotiudun niin postausta on tulossa esim. viimeisistä päivistä Saksalandiassa, yhteenveto mun vuodesta, kotiinpaluufiiliksistä ja siitä mitä seuraa vaihtovuoden jälkeen. Eipä mulla muuta, tässä kummitytön 3-vuotissynttäreitä aletaan kohta juhlimaan!

Ihanaa olla Suomessa.

nordsee 23.-26.6.2011

Kuten viime postauksessa kerroin, minä ja kaks mun kaveria saatiin yhteiseksi synttärilahjaksi 4 päivän matka Pohjanmeren rannalle rentoutumaan. Ihan tähän alkuun pitää vähän valottaa, että missäs me oikein oltiinkaan eli toi sydän on se missä asun ja toi nuoli osottaa sinne missä me oltiin nyt viime viikon torstaista sunnuntaihin lomailemassa.

Olin etukäteen jo tosi innoissani tosta reissusta - tietenki olis ollu vielä parempi jos kaikki kaverit olis voinu ottaa mukaan, mutta tosi kiva reissu oli tyttöjen kans näinki. Meille vuokrattu talo oli semmonen aika iso rivitaloasunto kahdella makuuhuoneella (nukuttiin tosin kolmestaan toisen huoneen megaisossa sängyssä) ja olohuonessa oli semmonen jättitelkkari niin illat kului kyllä siinä kivasti leffoja isolta ruudulta katsellessa. Sijainti nyt ei ollut mitenkään erikoinen, se sijaitsi semmoisen Hage-nimisen pienen kylän lähettyvillä ja rannallekin oli melkein 20km eli ilman autoa ei olis kyllä pärjätty. Torstaina lähdettiin siis matkaan ja perillä odottikin jo tervetuloshamppanjat! Sillon oli koko päivän ukkosta ja sadetta niin pysyttiin suosiolla sisällä, katottiin kunnon tyttöjen leffoja esim. Mean Girls ja syötiin kaikenlaista herkullista.

Perjantaina sitten huomattiin, että aurinko paistaa ja suunnattiin heti rannalle. Lämpötilat nyt ei päätä huimanneet ja pettymys oli kyllä pieni, kun huomattiin että saavuttiin paikalle just laskuveden aikaan eikä koko merta edes näkynyt. Hengailtiin kuitenkin pari tuntia tuolla, kierreltiin "kaupungilla", syötiin Pohjanmeren alueelle tyyppilliset "Fischbrötchenit" eli semmoset kalalla täytetyt leivät ja ihan vaan hengailtiin.







Myöhemmin lähdettiin ajelemaan pyörillä ympäri lähialueita. Mulle tietenki valikoitu meidän kolmesta vuokrapyörästä just tommonen ihana lastenpyörä, mutta sillä oli just kiva kruisailla ympäriinsä! Käytiin leikkipuistossa, istuskeltiin jossaki "kaupungilla" eli jossaki ainoan isomman kadun varrella ja syötiin jätskiä ja vähän yritettiin kulttuurillisestikin itseämme sivistää.




Lauantaina satoi jo aamusta asti vettä, mutta mehän reippaina tyttöinä pyöräiltiin hakemaan aurinkoa jostaki muualta nimittäin .. solariumista! Se oli mun elämäni toinen kerta solariumissa ja mun puolesta semmonen max. pari kertaa vuodessa on muutenki maksimi. Mä en yleensä rusketu ikinä tai edes pala, mulla on kai joku panssari-iho! Nyt kuitenki huomasin rusketusrajat ja olin ihan iloinen, tiedä sitten edesauttoiko se solarium mun rusketusta mutta kiva kerranki olla edes vähän ruskettuneen näköinen, yleensä oon ihan valkonen.. Hrr. Alla on ainoa kuva koko päivältä. Lämpötila oli kai n. +16 ja vähän väliä satoi vettä, mutta koska merelle asti oltiin tultu niin olihan se pakko lähteä uimaan. Parkkeerattiin auto vaan johonki ja ajateltiin että kun kävellään tonne pienelle kukkulalle niin siinä on heti ranta, mutta sieltä ei meinannut koko merta edes vielä näkyä niin ajettiin suosiolla ihan viralliselle rannalle (ei siellä tosin ketään ihmisiä ollut, vain pari lenkkeilijää tuulipukuineen ja sateenvarjoineen). Siinä ei kyllä kauheesti uiminen houkutellut, mutta mä en ollu ikinä aikasemmin meressä uinut joten olihan se pakko kokea! Oli tosi hauskaa, vaikka sää oliki ihan kakka ja siinä oli koko ajan jotenki vettä vaan polviin asti ja pohja semmosta tosi ällöä mutaa. Mutta hauskaa oli :-D


Siinä rannikon lähellä sijaitsee paljon saaria, joilla ne kauneimmat maisemat on ja sinne ihmiset yleensä matkustaa lomailemaan. Tommoseen tarvii kuitenkin koko päivän ja tarpeeksi rahaa, niin jäi meillä sitten tällä kertaa kokematta..

Sunnuntaina olikin jo meidän viimeinen päivä. Vihdoinki säät tietenki lämpeni ja nousi jonnekki +33 asteeseen! Me päätettiin käydä vielä tollasella "Seehundestationilla" eli semmosessa paikassa, missä hoidetaan hylkeitä, jotka on jotenki joutunut eroon niiden emoista ja niitä löytyy sitten rannalta ja tuolla niitä hoidetaan ja kasvatetaan niin kauan, että ne itekseen pärjää ja päästetään takaisin mereen. Ihan sydän kyllä suli kun katseli noita pieniä hyljevauvoja, tuitui! Kyllä noita hylkeenhoitajiakin kelpas katsella, krhm. :-D


Sitten mentiin vielä joksikin aikaa meren rannalle hengailemaan kun säätkin suosi. Valitettavasti oltiin siellä taas laskuveden aikaan, mutta oli tosi kivat maisemat silti!



Mulle iski tossa viimesenä päivänä ihan kauheat vatsa- ja selkäkivut ja sain sitten vielä auringonpistoksenkin, enkä ole rehellisesti sanottuna tuntenu itseäni ikinä niin kipeäksi! Neljä tuntia kuumassa autossa ei myöskään ollut kovin kiva kokemus, mutta kotiin selvittiin ja onneksi reissusta jäi käteen ensimmäisenä kaikki kivat jutut.

Semmonen reissu siis takana. Nyt tässä jo kahta viimeistä viikkoa vedellään, mä tuun kotiin ens viikolla. Boaaa, no tässä ei onneksi ehdi sitä lähtökään koko aikaa miettiä kun tekemistä riittää enemmän kuin tarpeeksi. On läksiäislahjoja, läksiäisten järjestelyä, kaikki kaverit haluaa vielä nähdä ja tehdä kaikkea, kaks eri konserttia nyt viikonloppuna jossa oon laulamassa jne. Lisäksi yritän olla kuolematta lämpöhalvaukseen kun tänne iski nyt semmoset kevyet +37 asteen helteet. Kello on nyt 21:40 ja tuolla on vieläki +31.. MUTTA en valita, lämpö on kivaa ja aurinko on kiva ja voin edesauttaa mun rusketusta (jota tosin muut ihmiset ei varmaan edes huomaa.. hehe). Ei kai mulla nyt muuta, palaillaaaaan !

Adios amigos,

Emilia

and a part of me will stay here, you can keep it forever, dear

Heipparallaa everyone! Oon vielä elossa, vaikkei nyt pariin viikkoon mitään olekaan kuulunut. Kaikille tuleville vaihtareille (ja miksei muillekin) tiedoksi, että vaihtarivuoden viimeinen kuukausi tulee olemaan ihan satavarmana kiireisin kuukausi koko vuodessa. Huomasin yks päivä, että toi mun kotiinpaluumittari tossa sivun reunassa näyttää jo päiviä niin putosin melkein penkiltä. Äskenhän siinä oli vielä 8kk, sitten 4kk ja sitten edes se 2kk - ja nyt vain säälittävät 19 päivää. En malta oikeen ollenkaan istua alas, vaan keksiä itelleni koko ajan jotaki tekemistä ihan vain siltä varalta, etten sitä muuten enää ennen lähtöä ehdi tehdä. Nyt kuitenkin pidin pitkästä aikaa kunnon rentoilupäivän (kouluakaan ei ollut kuin 2 tuntia..) ja seuraavaksi tulossa kertomusta viime aikojen tapahtumista!


Olin kuukauden alussa yhden Marien luona kaveriporukalla grillaamassa ja sain otettua paljon kivoja kuvia auringonlaskusta. Suomessa kun Lapissa asun, niin oon tottunut yöttömiin öihin, joten auringonlaskuja on näin vaihteeksi kiva kokea keskellä kesääkin.


3.6. oli päivä, johon olin jo helmikuusta asti laskenut öitä. Oli aika nimittäin hypätä junaan, suunnistaa Berliiniin ja siellä lentokentälle hakemaan mun parhaat kaverit Suomesta! Mua jännitti ihan kauheasti kun istuskelin siellä suomenlippuni kanssa ja odotin, että "joko nyt?". Sitten ku ne sieltä tuli, niin voi sitä iloa ja halimisen määrää! Ehkä paras tunne ikinä :-) Meillä oli tarkoitus päivä Berliinissä viettää, joten nopeasti tavarat mukaan ja vähän kaikkia must-see nähtävyyksiä kiertelemään. Ei me paljoa ehditty tehdä: käveltiin Brandenburgin Torilta Checkpoint Charlielle ja ajeltiin metroilla ja S-bahneilla (ratikka?) ympäri Berliiniä.






Sitten me vielä missattiin meidän juna KOSKA se lähti eri raiteelta kuin lipuissa luki (täällä toi Deutsche Bahn on ihan yhtä laadukas kuin VR, eli siitä sen enempää..). Joku infotyyppi ohjasti meidät seuraavaan junaan, jossa päädyttiin istumaan jonku ison poikalauman ympäröimänä ja saatiin semmonen pöytäpaikkaki ja mietittiin, että nyt on kyllä jo liian hyvää ollakseen totta. :-D Ja niin oliki, konduktööri kun tuli ja tarkasti liput niin niillä ei kuulemma saakaan InterCityllä matkustaa ja meidät heitettiin seuraavalla asemalla pois, hehe. Siellä ei tosin paljoa naurattanu, kun jouduttiin uusista lipuista maksamaan 25e (ja siis alkuperäisistä oltiin maksettu jo se 30e) ja sitten vielä istuttiin vaikka kuinka kauan odottamassa. Meidän alkuperäisen junan olis pitäny lähteä 15:48, mutta päästiin meidän lopulliseen junaan vasta 18:20.. Great, tuonkin ajan olis tietenki voinu muuallakin kuin juna-asemilla kuluttaa!

Pienistä ei kuitenkaan masennuta, ja lopulta meillä oliki aika hauska junamatka :-D Sääliksi käy yhtä pappaa, joka istu meidän kanssa semmosessa kuuden hengen hytissä/lasikopissa you know. Meillä kotona laitettiin itsemme bilekuntoon ja suunnattiin tietty viihteelle ja juhlimaan mun synttäreitä. Isot juhlat tuli vasta seuraavana päivänä, mutta pitihän se 18-vuotissynttäreiden kunniaksi juhlia kellon ympäri ;-)

Lauantai 4.6. oli siis mun syntymäpäivä ja päivä menikin kaikkia ruokia tehdessä ja muutenkin järjestellessä. 5 min ennen synttäreiden alkua kaikki vaan juoksi ympäri taloa ja yritti saada kaiken valmiiksi! Suurin osa vieraista saapui siinä ensimmäisen tunnin sisällä ja meitä oli yhteensä melkein 30 henkilöä, joka oli enemmän kuin odotin eli positiivinen yllätys. :-)

Suurin osa kavereista antoi mulle yhteisen lahjan, ja mun piti kirjaimista muodostaa sen lahjan nimi..


.. ja oikea sana oli NORDSEE eli Pohjanmeri! Ja homman nimihän on se, että kuvassa näkyvillä kavereilla oli jo huhtikuussa synttärit ja me lahjoitettiin niille semmonen 4 päivän matka Pohjanmeren rannalle, josta on semmonen kunnon talo vuokrattu ja kaikkea. Oikeasti noi kaverit oli suunnitellu tän just silleen, että mä olin lahjottamassa tota lahjaa Hannalle ja Ingalle tietämättä, että oon myös itse lähdössä ja sitten taas esim. Hanna luuli, että se matka on mulle ja Ingalle kun se itsekin osallistui kustannuksiin jne. :-D Mulla ei ollu MITÄÄN HAJUA, että pääsisin tonne mukaan, vaikka olin just ite suunnittelemassa koko reissua niille. Eli tosi mieluinen lahja kyllä kyseessä ja mehän suunnataan reissuun siis torstaista sunnuntaihin tällä viikolla ja juhannus kuluu sitten siellä (vaikkei täällä juhannusta juhlitakaan, mutta silti..)


Kaikenkaikkiaan oli tosi onnistuneet ja ikimuistoiset 18-vuotissynttärit ja varsinki siksi, että mun parhaat kaverit Suomesta oli täällä niin ei ilman niitä tarvinnut juhlistaa ;-) Seuraava päivä oliki sitten "Ruhetag" eli otettin ihan rennosti esim. käymällä piknikillä ja pelaamalla beachvolleyta.




Maanantaiksi me mentiin Bremeniin ja käytiin siellä shoppailemassa. Bremeniin päätettiin ennen kaikkea Primarkin takia lähteä, koska niitä ei monesta paikkaa löydy ja monilta oon kuullut että se on hyvä paikka. Eipä me Bremenistä muuta ehditykään nähdä kuin tuo yks kauppakeskus, mutta shoppailemaanhan sinne lähdettiin joten no worries. Mulla kävi silleen huono tuuri, että mun tililtä loppu rahat eikä 20 eurolla kauheesti shoppailtu. Primark oli myös ihan järkyttävä kokemus sinänsä, koska se oli niiiiiiiiiin iso ja täynnä HALPAA tavaraa ja ihmisiä, ettei oikeen tienny että mihin päin pitäis mennä. Löysin sieltä kuitenki yhet kengät, koruja ja muuta pikkutavaraa. Tiistaina sitten oli taas aika jättää Minden taakse ja matkustaa, tällä kertaa onnistuneesti, Berliiniin. Kavereille kun olin heipat sanonut, niin suunnistin suoraan sinne samalle portille jossa istuin jo silloin perjantaina, sillä mun äiti ja sisko Suomesta tuli! Pääsin taas kokemaan ihania jälleennäkemisen tunteita ja taisin pari kyyneltäkin tirauttaa kun pikkusiskoa siinä halailin ja seki oli kasvanu varmaan 10cm. :-D Me oltiin vuokrattu asunto Berliinistä perjantaihin asti, joten ehdittiin sitten vähän enemmänkin Berliiniin tutustua.



Yllä: Checkpoint Charlie
Alla: Osia Berliinin muurista


Ehdittiin aika hyvin kaikki perusnähtävyydet katsoa kuten juurikin Brandernburger Tor, tv-torni, Checkpoint Charlie, Berliinin muurista jäljellä olevat palaset, Friedrichstrasse, KaDeWe (Lontoon Harrodsin jälkeen Euroopan suurin tavaratalo, ja kallis myös) jne. Viimeisenä päivänä mun sisko sai allergisen reaktion yhdestä lääkkeestä niin silloin ei ehditty paljon muuta tehdä kuin käydä lääkärissä ja mä sitten siinä meidän lähiostarilla hengailin. :-D Ihan kiva oli silti ilta viettää siskon kanssa esim. Leijonankuningasta katsellen! Perjantaina sitten taas vaihteeksi Deutsche Bahnin palveluja hyödyntämään ja kohti Mindeniä. Otin mun siskon illalla mukaan sinne kerhoon, jota käyn aina perjantaisin ohjaamassa ja oli tosi kivaa. Mä siellä ihan innoissani kaikille esittelin mun siskoa ja kaikki oli vaan ihan että "oh wie süß!!!" (voi miten söpö). Lauantaina kierreltiin sitten täällä Mindenissä, syötiin "perinteistä saksalaista ruokaa" eli hotdogit currywurstilla tai bratwurstilla. Illalla olin vielä kahden kaverin synttäreillä. :-) Sunnuntaina ei mitään erikoisempia tehty, mutta maanantaiksi mentiin n. tunnin päässä sijaitsevaan kaupunkiin nimeltään Hameln, joka on tunnettu tiedättekö mistä?

... PILLIPIIPARISTA! Tiedätte varmaan sen tarinan, jossa se pillipiipari soittaa sitä huilua ja kaikki rotat seuraa sitä? Se on tuolta Hamelnista kotoisin ja sen kyllä huomas tuolla kaupungissa. Siellä on ympäri kaupunkia maalattu maahan semmosia rotan kuvia ja niitä voi seurata :-) Sitten siellä oli muutenki kaikenmaailman patsaita ja monia turistikrääsäkauppoja, mutta musta tuolla oli tosi kiva käydä kun se arkkitehtuuri siellä on semmosta "perussaksalaista" (kts. kuva alla) ja oli muutenki tosi lämmin päivä jne.




Kotimatkalla pysähdyttiin vielä tollaselle linnalle, josta oli hienot näkymät! Taisin saada sillon aikasemmin päivällä auringonpistoksen, kun oli pää niin kipeä että teki mieli vaan nukkua enkä siis oikeen ees muista, että mikä linna toi oli minkä päällä nopeasti käytiin :-D

Tiistaiaamuna äiti ja sisko sitten lähti kotia kohti ja mä jäin vielä päiväksi latailemaan akkuja ja siivoamaan mun huonetta, joka oli lievästi sanottuna "unordentlich" eli sekaisin, kun siellä olin melkein kahden viikon ajan mun vieraita majoittanut. Oli siinä heippoja sanottaessa vähän haikea mieli, mutta pärjäsin jo yli 9kk yksin täällä niin 3 viikkoa ei ole siihen verrattuna kuin silmänräpäys! Musta toi ajankohta oli just täydellinen: tarpeeksi myöhään, että mulla on täällä jo kuviot selvät eikä mikään koti-ikävä iske kun ne lähtee, mutta toisaalta vielä pari viikkoa aikaa ihan rauhassa nauttia tästä loppuajasta. Mä mietin etukäteen, että minkälaistahan on nähdä kaverit ja perheenjäseniä niin pitkän ajan jälkeen. Entä jos ne on muuttunut? Entä jos minä olen muuttunut? Osaanko enää olla niinkuin ennen? Mitä sanon ensimmäisenä? Ihan turhaan kuitenkin huolehdin. Kavereiden kanssa oli, kuin oltaisin edellisenä päivänä nähty eikä ollut ollenkaan outoa! Neki sano, että oli miettiny että oonko mä muuttunut, mutta oon kuulemma ihan oma itseni. Kyllä mä jollakin tavalla oon muuttunut, mutta en ainakaan huonompaan suuntaan. Äitin näkeminen oli ensin hassua, kun oon nyt vuoden aikana sen verran itsenäistynyt ja oppinut pärjäämään itsekseni, ja sitten olikin joku joka neuvoi mitä tehdä ja miten tehdä. Ei se kuitenkaan haittaa, ja vaikka äiti sanoikin että meillä tulee olemaan ongelmia kun takaisin tuun (siis siksi kun mä oon nyt TÄYSI-IKÄINEN ja sen mukaan vaadin myös vapauksia :-D), mutta en mä kyllä usko. Älä pelkää äiti, kyllä mä sinne kotiin sitten takaisin sopeudun! Hostperheessä asumisessa on kuitenkin se ero, että en mä täällä voi hostvanhemmille kiukuta etten jaksa tyhjentää pesukonetta koska mua väsyttää tai kun mun hostäiti kerran pyysi mua istuttamaan kukkia, niin en mä sanonut ettei mua kiinnosta vaan istutin kukkia! Ehkä mä kuitenkin jatkan tätä linjaa kotonakin, koska kyllä mä oon kaikesta huolimatta muuttunut ja tunnen itseni paljon aikusemmaksi ja itsenäisemmäksi kuin ennen mun lähtöä. Joten oli kyllä ihanaa, kun suomivieraita täällä kävi ja näinollen ajatus kotiinpaluustakaan ei ole enää niin pelottava, kun tiedän miten paljon ihania ihmisiä siellä mua odottaa eikä nämä täälläkään olevat mihinkään katoa. Ainoa asia mitä mä tässä nyt voin tehdä, on nauttia näistä viimeisistä viikoista ja päivistä niin täysillä, ettei mun tarvitse kertaakaan siellä Suomessa miettiä, että "voi kunpa olisin..". Seuraavaan postauskertaan ei toivottavasti mene niin kauaa kuin tähän, mutta jos menee, niin oon kuitenkin elossa ja kerrottavaa riittää varmasti jatkossakin!

Ihanaa juhannuksen aikaa kaikille :-)

Emilia